Jyske – BR 9-2 (1-1, 4-1, 2-0, 2-1)

Viikonlopun toiseen peliin matkasimme ensimmäistä kertaa Laitilaan Jyskeen vieraaksi. Peli alkoi meidän osaltamme hyvin ja pääsimme tekemään pitkiä pyörityksiä vastustajan puolustuspäähän. Jyskeen maalivahti onnistui kuitenkin pitämään oman pään puhtaana ja …

BR- ILVES 3-2 (1-1, 0-0, 1-1, 1-0)

Kohtasimme tänään Ilveksen toista kertaa alkusarjassa. Molemmat joukkueet saivat heti pelin alussa paljon erikoistilanteita. Me kuitenkin onnistuimme ensimmäisenä maalinteossa 2 peliminuutin jälkeen, kun Iina Kupiainen viimeisteli upean yläkulmamaalin. Ilves kuitenkin …

Lahti – BR 9-6 (4-3, 1-0, 2-0, 2-3)

Tänään oli vuorossa viikonlopun toinen peli, kun matkustimme Lahteen taistelemaan tärkeistä pisteistä. Emme olleet pelin alussa aivan hereillä ja Lahti iski nopeasti kaksi maalia. Vähitellen aloimme päästä paremmin peliin mukaan …

BR – Kiekko-Espoo (0-1, 0-3, 1-1, 0-2)

Tänään päästiin pelaamaan parin viikon tauon jälkeen kun kotiottelussa vastaamme luisteli Kiekko-Espoo. Peli lähti vauhdikkaasti käyntiin ja ensimmäisessä erässä tuntui olevan enemmän vauhtia kuin järkeä. Rengaskontrollissa oli kummallakin joukkueella hakemista, …

RNK – BR 7-4 (4-0, 2-1, 1-2, 0-1)

Sunnuntaina matkustimme Raisoon pelaamaan ensimmäistä toisen kierroksen otteluamme. Peli lähti käyntiin meiltä ihan hyvin, vaikka maaleja emme paikoista huolimatta saaneet tehtyä. Ajassa 7:57 RNK:n ensimmäisen maalin sai tehtyä Jenna Nuttunen …

BR – NOU 6-13 (0-4, 0-2, 4-2, 2-5)

Tänään saimme ensimmäisen kierroksen viimeiseen otteluun vastaamme Nokian. Nokia oli pelin alussa selvästi valmiimpi pelaamaan ja jäimme täysin telineisiin. Vastustaja käytti maalipaikkansa tehokkaasti ja ensimmäisen erän jälkeen lukemat taululla olivat …

Helsinki – BR 11-4 (2-2, 3-0, 5-0, 1-2)

Tänään lähdettiin taistelemaan pisteistä vieraspelissä Helsinkiä vastaan. Heti pelin alusta saakka olimme kuitenkin sivustakatsojan roolissa, emmekä onnistuneet pelissä oikein millään osa-alueella. Rengaskontrolli oli läpi pelin huonoa, eikä syötöt ja syöttöjen …

BR- Jyske 5-5 (0-2, 1-1, 1-2, 3-0)

Tänään lähdettiin taistelemaan pisteistä, kun meille uusi vastustaja Jyske saapui vieraaksemme Tuusulaan. Peli starttasi meidän osalta hieman jännittyneissä tunnelmissa, mikä näkyi meidän huolimattomina syöttöinä ja syötön vastaanottoina. Myös avauspelaamissa oli …

Ilves – BR (1-2, 0-2, 1-2, 2-1)

Tänään matkasimme Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Peli lähti meidän osalta hyvin käyntiin ja hallitsimme peliä koko ensimmäisen erän ajan. Maalinteossa onnistuivat meiltä Pinja Alanko ja Taru Heikkilä ja Ilveskin onnistui tekemään …