BR – Haukat 6-6 (0-3, 1-1, 3-2, 2-0)

Lauantaina saimme karsintasarjan toiseen otteluun vieraaksemme Järvenpään Haukat. Vierasjoukkue oli ottelun alussa selvästi valmiimpi peliin ja pääsi selvästi niskan päälle. Meillä oli vaikeuksia ylittää keskialuetta ja lähes koko ensimmäinen erä kuluikin omassa päässämme. Haukat onnistuivatkin erässä kolmesti laittamaan renkaan maaliverkkoihin. Toisen erän alussa Haukat karkasivat jo 4-0 johtoon, mutta onneksemme Jenni Mikkola onnistui kuittamaan tämän välittömästi seuraavassa vaihdossa. Maalistamme huolimatta syötöt eivät meinanneet vieläkään osua kohdilleen ja myös toinen erä oli vierasjoukkueen selvää hallintaa. Lisämaaleilta kuitenki vältyttiin ja pitkälle erätaulle lähdettiin tilanteesta 1-4.

Tavoitteemme jälkimmäisellä puoliskolla oli parantaa omaa peliä ja taistella tilanteet loppuun saakka. Erän alussa Minna Seppälä viimeisteli toisen maalimme hyvän haaston päätteeksi ja toi meidät taas mukaan peliin. Aloimme saada pelistä kiinni, ja ajassa 40:04 Iina Kupiainen sekä heti puoli minuuttia myöhemmin Taru Heikkilä huudattivat kotiyleisöä ja pääsimme hetkeksi jo tasatilanteeseen. Haukat kuitenkin sisuuntuivat aikalisänsä aikana tästä ja tekivät erän loppuun vielä kaksi maalia, joten viimeiseen erään lähdettiin taas takaa-ajoasemasta. Ajassa 50:41 Mikkola toi päivän toisella osumallaan meidät jälleen mukaan taistelemaan pisteistä ja viisi minuuttia ennen loppua Ida Adler onnistui läpiajosta laittamaan renkaan Haukkojen loistavasti pelanneen maalivahdin Heidi Kokkosen selän taakse. Jännittävästä lopusta huolimatta enempää maaleja ei ottelussa nähty ja pisteet päädyttiin jakamaan lopputuloksella 6-6. Vastustajan parhaana pelaajana palkittiin Kokkonen ja meiltä hyvin puolustuspäässä taistellut Kristiina Poikela.