Hallitus

Petri Veilo
Puheenjohtaja
Olen Petri Veilo. ”Alalla” olen ollut kohta 17 vuotta.
Aloitin Seiskoissa rahastonhoitajana ja huoltajana, Miltzi oli silloin 12v. Jotain kautta jojon hommatkin siirtyi minulle, jojot tietää kuvion.
Blue Ringsiä olen ollut perustamassa joten seura on erittäin rakas minulle. Olen erittän ylpeä meistä kaikista mitä seura on tänä päivänä ja luotan vahvasti tulevaisuuteen!

Heidi Koski
Varapuheenjohtaja
Olen hallituksen varapuheenjohtaja ja toimin B SM joukkueen huoltajana.
Olen itse pelannut ringetteä Tuusulan ringetessä ja Hyvinkään ringetessä sekä valmentanut useamman vuoden.
Tulin mukaan uudelleen, kun tyttäreni aloitti ringettekoulussa ja nyt siis uudelleen mukana lajin parissa.

Petra Haataja
Jäänjaot ja varusteet sekä MyClub
Vastuualueena on jäänjako sekä varustevastaavana toimiminen.
Petra pitää siis huolen, että jokainen jääminuutti tulee käytettyä joka kuukausi ja jokaisella on BR vaatetus päällään!
Ringeten pariin Petra päätyi tyttärensä aloittaessa ringettekoulussa 2013. Siitä lähtien hän on toiminut erilaisissa tehtävissä ringeten parissa ja vuodesta 2016 joukkueenjohtajana -08 ikäryhmissä.
Petra viihtyy jäähallilla myöskin vapaapäivisin. Häneen voi usein törmätä minkä tahansa ikäluokan pelistä!

Reijo Kuusela
Toimin Blue Rings seruan rahastonhoitajana ja lisäksi olen joukkueenjohtajana BSM joukkueessa.
Valmensin 2006 ikäryhmää Blue Ringsissä, Keravan Shakersissa ja Tuusulan Ringetessä, yhteensä 10 kauden ajan.
Blue Ringsin hallituksessa olen nyt kolmatta kautta.

Neea Lampinen
Ringette on ollut elämässäni viimeiset 25 vuotta ja haluan olla mukana kehittämässä Ringetteä lajina sekä edistämässä sekä tasa-arvoa että naisurheilijoiden asemaa Suomessa.

Pasi Nurmikoski
Viime keväänä aloittelin seuran tähtiseuramateriaalien päivittämistä SuomiSport portaalissa. Tällä hetkellä toimin myös SM joukkueessa videovalmentajan roolissa.
Aikoinaan tyttären Emilian perässä tuli ringetteen tutustuttua ja nyt lähdössä 13. kausi liikkeelle. Valmennuspuuhiin ajauduin melkein heti tyttären aloittaessa lajia.
Teemu Korpinen

Minna Seppälä
Jäähalleilla tuttavallisemmin "Äppe" toimii Blue Rings Akatemian pelaajavalmentajana ja on valmennustiimissä päävastuussa. Lähes 350 ottelua SM-sarjaa pelattua jäi ringette pienelle katkolle, kun perhe sai vahvistusta pienestä tulevaisuuden Ringette starasta.
Äpen vastuulla hallituksessa on sihteerin tehtävät.

Suvi Lehtimäki
Päädyin mukaan ringeten pariin tyttäreni ringettekoulutaipaleen jälkeen. Olen toista kautta mukana F-junioreiden toimihenkilönä ja pelaan itse Ladyjen mukana.
Vastuullani seuran hallituksessa on valokuvaus.

Inka Kärkkäinen
Tämä henkilö on osoittanut todellista uskollisuutta niin meidän joukkuetta kuin oikeastaan koko seuraa kohtaan. Hän on jo monelle BR-kahvilan asiakkaalle vakiokasvo tiskin takana. Toisaalta hän on jo takonut tiskin takana niin monta talkootuntia, että homma meni jo melkein laittomaksi. Vuoden kahviotäti: Inka Kärkkäinen." - B joukkueen kapteenisto 2022
Ironista kyllä edellisen kauden kahviotädistä tuli kuin tulikin seuraavan kauden oikea kahviotäti. Hoidan siis ainakin tällä kaudella Blue Rings kahviota.
Ringetteä taustalla on jo 15 vuotta. Kasvattiseurana Walapais, josta vaihdoin Shakers ringetteen ja yhditämisen myötä minusta tuli osa Blue Ringsiä.