RNK – BR 4-4 (1-1, 2-2,0-0, 1-1)

Ensimmäinen erä lähti meiltä vauhdikkaasti, kun saimme heti ensimmäisestä hyökkäyksessä toimitettua renkaan Raision maalivahti Maria Perkkolan taakse. Erä jatkui vauhdikkaana, ja Raisio sai pidettyä renkaan erässä paremmin hallinnassa ja luotua enemmän paikkoja. Maalivahtimme Siiri Uusitalo piti meidät kuitenkin mukana pelissä 17 torjunnallaan. Paine omassa päästä tuotti Raisiolle tuloksen ajassa 11:09 kun #10 Anne Pohjola pääsi laittamaan renkaan verkkoon siirretyn rangaistuksen päätteksi. Erä päättyi tasatilanteessa 1-1.

Toinen erä sai pienen shokkialun, kun RNK pääsi kuittaamaan alivoimalla ennen kuin erän ensimmäinen minuutti ehti vanheta. Pari minuuttia myöhemmin #31 Ida Adler pääsi kuitenkin yllättämään Perkkolan ovelalla laukauksella pienen sekaannuksen jälkeen. Erässä nähtiin vielä molemmilta joukkueilta yhdet maalit. #77 Susanna Tapani pääsi kuittaamaan toisen kerran tänään alivoimalla, ja tästä heti seuraavassa vaihdossa kuittasimme pelin tasoihin #88 Iina Kupiaisen kovalla vedolla. Pitkälle erätauolle lähdettiin jälleen kerran tasatilanteessa 3-3.

Kolmannessa erässä tilasto merkintöjä tapahtui vain jäähyjen muodossa. Neljäs erä jatkui jäähyjen merkeissä, ja maaleja saatiin odottaa erän kahdeksannelle minuutille asti. #88 Kupiainen vie meidät johtoon 3-4 hienolla yläkulma laukauksella. Raisio tarjosi meille loppuun ylivoimaa, jolla olisimme voineet varmistaa voiton kotiin, mutta Raision kokemus ja taito tuli lopussa vielä esiin, kun keltainen #77 laittoi renkaan vielä maaliin viimeisen minuutin aikana. Näin ollen lopputulokseksi jäi 4-4 ja pisteet jaettiin tänään.

Pelin parhaina palkittiin meiltä #88 Kupiainen ja RNK:lta #3

Siiri Uusitalolle huikeat 40 torjuntaa.

”Pelasimme hyvin, ja olimme jo todella lähellä pisteiden viemisessä kotiin Raisiosta, mutta lopussa vastustajan kokemus näkyi ja Raisio pääsi viimeisillä minuuteilla tasoittamaan. Voimme kuitenkin olla erittäin tyytyväisiä suoritukseemme. Olemme kuitenkin ensimmäinen joukkue, joka on saanut ryöstettyä pisteet Raisiolta. Tässä näkyy mihin pystymme” totesi #31 Ida Adler