BR – Kiekko-Espoo (0-1, 0-3, 1-1, 0-2)

Tänään päästiin pelaamaan parin viikon tauon jälkeen kun kotiottelussa vastaamme luisteli Kiekko-Espoo. Peli lähti vauhdikkaasti käyntiin ja ensimmäisessä erässä tuntui olevan enemmän vauhtia kuin järkeä. Rengaskontrollissa oli kummallakin joukkueella hakemista, eikä syötöt napsuneet kiinni. Karvauspelaamisemme oli kuitenkin hyvää ja saimme kulutettua vastustajan hyökkäysajan monta kertaa lähes nollille, ennen kuin he pääsivät pyörittämään hyökkäystään kunnolla. Kuitenkin siinä missä oma viimeistelymme ontui hyökkäyksessä, onnistui Kiekko-Espoo luomaan muutamia hienoja maalipaikkoja ja viimeisteli niistä. Pitkälle erätauolle siirryttiin lukemissa 0-4.

Pitkän erätauon jälkeen lähdettiin parantamaan rengaskontrollia ja viimeistelyä hyökkäsypäässä, sekä jatkamaan omaa hyvää karvauspelaamista. Ottelun ainoa maalimme syntyi ajassa 36,46. Espoo onnistui maalinteossa vielä kolmesti ja ottelu päättyi vastustajan voittoon 1-7. Parhaan pelaajan palkinnot menivät maalilla loistavasti pelanneelle juniorillemme Julia Puustiselle, sekä niin ikään vastustajan maalivahdille Hanna Minkkiselle.
Sunnuntaina taistelu tärkeistä pisteistä jatkuu, kun suuntaamme Lahden vieraiksi.