BR – Helsinki 3-6 (1-1, 0-2, 2-1, 0-2)

Tänään vastaamme luisteli Helsinki Ringette. Ajassa 11:08 siirryimme ottelussa 1-0 johtoon Ida Adlerin maalilla. Erän lopussa vierasjoukkue kuitenkin tasoitti ja erätauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1 . Toisessa erässä Helsinki sai pyöritettyä peliä. Ajassa 17:02 Adele Vuorinen sai luikautettua renkaan maalivahtimme selän taakse Ojapalon ja Juuselan syötöistä. Helsinki kasvatti vielä etumatkaansa kolmannella maalillaan ennen pitkää erätaukoa, jolle siirryttiin lukemissa 1-3.

Kolmanteen erään saimme kasattua itsemme ja pelimme parani huomattavasti. Erän alussa Taru Hämäläinen viimeisteli renkaan vastustajan maaliin, mutta melkein heti sen jälkeen Helsinki kuittasi toiseen päähän. Se ei kuitenkaan meitä lannistanut vaan saimme pidettyä rengasta hyvin hallissamme. Ajassa 41:40 sensaatiomainen puolustajamme Annamari Ruusu ampui uskomattoman laukauksen yläpesään ja kavensi tuloksen 3-4 neljänteen erään.

Neljännessä erässä hyvä pelimme alkoi hieman rakoilemaan ja vastustaja pääsi niskamme päälle myös ottaessamme pari jäähyä. Pitkään pysyimme kuitenkin mukana pelissä kunnes viimeisillä minuuteilla Helsinki onnistui iskemään vielä kaksi maalia ja peli päättyi lukemin 3-6 Helsingin eduksi.

 

Maalilla 39 varmaa koppia esittänyt Siiri Uusitalo kommentoi peliä seuraavasti: ” Tänään ei mennyt huonosti, muttei hyvinkään.

Ottelusta parhaina pelaajina palkittiin meiltä Taru Hämäläinen ja Helsingiltä Camilla Ojapalo. Tästä suuntaamme katseet kohti ensiviikon pelejä.