Kiekko-Espoo – Blue Rings 14-3 (2-0, 6-0, 4-2, 2-1)

Viikonloppu päättyi tappioon Kiekko-Espoota vastaan. Sarjakärjessä porskuttava espoolaisryhmä oli odotetun kova ja tiputti meidät kyydistä pelin puoliväliin mennessä. Saimme heti ensimmäisen erän alkuun shokkiherätyksen, kun kotijoukkue kuittasi jo heti ensimmäisessä vaihdossa ottelun avausmaalin. Tämän jälkeen saimme rakennettua hyviä paikkoja myös Espoon päätyyn, mutta viimeistelyssä onnistumatta. Kiekko-Espoo osui vielä toistamiseen lukemat ensimmäisen erän jälkeen 2-0.

Toisessa erässä emme saaneet omasta pelistä kiinni ollenkaan ja Espoolaiset kurittivat meitä puhtaasti 6-0. Isolle erätauolle siirryttiin siis lukemista 8-0. Pelin toiselle puoliskolle otettiin teemaksi loppuun asti pelaaminen ja perusasioihin keskittyminen. Kolmannen erän alkuun saimme paremmin pelin juonesta kiinni ja iskimme avausmaalin Annika Haaran toimesta. Takaa-ajo kuihtui kuitenkin nopeasti, kun neljästä seuraavasta osumasta vastasi jälleen Espoolaiset. Saimme erän loppuun illan toisen onnistumisen, kun Sanni Rask laittoi renkaan verkkoon. Viimeisessä erässä pääsimme taas paremmin peliin mukaan ja taistelimme loppuun asti. Elina Tahvanainen laukoi meidän kolmannen maalin ja kun vastustaja osui kahdesti kirjattiin pelin loppulukemiksi 14-3.

Ottelun parhaina palkittiin meiltä loppuun asti taistellut Taru Heikkilä ja Kiekko-Espoolta Maija Väyrynen. TULIKUUMA:n pelaajan palkinto meni niin ikään Taru Heikkilälle varmasta pelaamisesta.

Tästäkin pelistä otamme oppia ja siirrämme katseet seuraaviin kamppailuihin. Ensi viikonloppuna vedetään peleistä happea ja seuraavat kaksi viikkoa hiomme peliä ja kuviota kuntoon, jotta olemme valmiita lauantaina 7.11, kun vieraaksemme Tuusulaan saapuu Lahti.

 

TULIKUUMA Taru Heikkilä #8