Blue Rings – Say Cheese 6-13 (0-3, 1-3, 3-3, 2-4)

Viikonlopun molemmat ottelut pelattiin kotipyhätössä Tuusulassa. Lauantaina vastaan luisteli sarjan kärkisijoista kamppaileva Lapinlahti. Ennen ottelun alkua liiton puheenjohtaja Markku Koli palkitsi Lapinlahden Marjukka Virran 3000. pisteen saavuttamisesta SM sarjassa, onnea Maiju!

Vieraat aloittivat ottelun räväkästi iskien taululle avausosuman jo 26 sekunnin jälkeen. Vaikka olimme valmistautuneet ottelun alkuun hyvin, Lapinlahti pääsi iskemään erän puoleen väliin mennessä vielä kaksi osumaa. Näissä lukemissa 0-3 siirryimme ensimmäiselle erätauolle. Erien alut ovat olleet meille hankalia ja toisen erän alku ei tuonut tähän poikkeusta, vaan Lapinlahti pääsi kuittaamaan heti ensimmäiseen vaihtoon. Pääsimme kuitenkin nopeasti kuittaamaan kavennusosuman Salla Naakan onnistuessa. Yrityksestä huolimatta emme onnistuneet saamaan lisäosumia ja vieraat käyttivät paikkansa tehokkaasti isolle erätauolle lähdettiin lukemista 1-6.

Erätauolla päätimme keskittyä enemmän huolellisuuteen ja viimeistelyyn. Harmiksemme sorruimme erän alussa useampaan jäähyyn ja Lapinlahti pääsi iskemään ylivoimalla kaksi osumaa meidän verkkoon. Emme kuitenkaan lannistuneet ja kova taistelu palkittiin. Ensin Camilla Ojapalo onnistui kaventamaan ja sen jälkeen Elina Tahvanainen laukoi meidän kolmannen osuman. Salla Naakka teki meidän neljännen osuman illan toisella maalillaan. Maalirikas kolmas erä päättyi lopulta lukemiin 4-9. Viimeiseen erään lähdimme vimmatusti kuromaan eroa umpeen, mutta vastustaja rankaisi maalipaikoistaan todella tehokkaasti iskien neljästi meidän kahta maalia vastaan. Meidän maaleista vastasivat toistamiseen Ojapalo ja Taru Heikkilä. Peli päättyi vieraiden eduksi selkein 6-13 lukemin.

Ottelun parhaana palkittiin Iina Kupiainen ja Lapinlahdelta Niina Piiroinen. Päivän TULIKUUMA:n pelaajan palkinto siirtyi Kupiaiselle hyvästä taistelusta. ”Lähdimme peliin hyvällä fiiliksellä, mutta pelistä tuli rikkonaista useiden jäähyjen takia. Meillä oli paikkoja tehdä maaleja, mutta vastustaja viimeisteli paremmin.” kommentoi Kupiainen pelin jälkeen.

 

TULIKUUMA #88 Iina Kupiainen